Kuinka kauan tarvitaan aikaa rakastuakseen johonkin ihmiseen niin paljon, että haluaa viettää loppuelämän sen ihmisen kanssa? Oikeaa vastaustahan ei ole ja kaikki parisuhteet ja rakkaustarinat on erilaisia. Ite oon henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin se ei katso aikaa, eikä paikkaa milloin siitä tulee jotakin suurempaa: Rakkaustarina.
Monilla mun kavereilla ja ystävillä on suurpiirteiset päivämäärät vuosipäiville poikakaveriensa kanssa, koska aikuisiällä harvemmin kysytään enää: "Alatko olee?". Peruskysymys on ehkä paremminkin siinä vaiheessa, että seurustellaanko me nyt oikeasti?
Meillä tuli Tomin kanssa 2,5 vuotta täyteen ja täytyy sanoa, etten kolme vuotta sitten olis osannut kuvitella itteäni näin onnellisena. Ollaan puhuttu tulevaisuudesta yhdessä ja me halutaan samoja asioita. Mikään ei pelota ja oon varma siitä, että tuo mun vieressä oleva mies on mulle se oikea. <3
Ollaan tunnettu jo vuodesta 2007 lähtien, jolloin oltiin amiksessa samalla luokalla, mutta silloin vaan kavereita. Vuosia sen jälkeen me tavattiin eri olosuhteissa ja alkuihastus muuttui jossakin vaiheessa rakkaudeksi, rakkaus muuttui yhteiseksi kodiksi ja yhdessäelämiseksi. En voisi olla kiitollisempi. :)
Toivottavasti jokainen löytää sen onnensa, välillä pitää olla vähän hukassa löytääkseensä sen.
Xoxo - Jennina


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti