torstai 25. joulukuuta 2014

Joulu kultainen

Hyvää joulua! Merry Christmas! God jul! С Рождеством!

Jouluna tulee mietittyä, että mistä kaikesta sitä onkaan kiitollinen? Entä mitä kaikkea hyvää tämä vuosi toikaa omaan elämään? Mitä mä aion tehä paremmin ensi vuonna? Kulunut vuosi on ollut mulle tosi iso askel; töistä koulun penkille ja uusia ystävyyssuhteita ja perhesuhteiden lujittamista. On niin paljon kaikkea, mistä on kiitollinen.

Brooklyn.

Lapsena odotettiin lupaa saada syödä loput jäljellä olevasta piparitaikinasta ja illalla joulupukkia kotiin. Kunnes se eräänä vuotena paljastui mummoksi, jonka jälkeen sitten keskityttiin tulevina vuosina lahjoihin ja maukkaaseen jouluruokaan. Nykyään saan syödä piparitaikinaa halutessani raakana kuinka paljon haluan ja syödä omassa kodissa valmistettuja jouluruokia.

Sininen joulu vanhempien luona.

Ite en odota enää lahjoja, vaan pienten riemua ja ilon tuomia huudahduksia. Mun kolme sisarusta ja Tomin toinen pikkuveli saa mulle hyvän mielen aikaan. Lisäksi sitä odottaa joulupukin vierailua jännittyneenä näiden perheen pienempien seurassa.

Joulupukin luona Rovaniemellä -13.

Mutta kaikista eniten odotan aikaa yhdessä mun läheisten kanssa. Kenelläkään aikuisella ei ole kolmeen päivään kiire minnekään, työstressi jätetty töihin ja saa tehdä jouluaskareita yhdessä. Siitä on mun hyvä joulu tehty. Kiireettömyydestä, läheisyydestä ja hyvän olon tunteesta.


Nauttikaa hetkistä ja toisistanne! :-)

Xoxo - Jennina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti